Sairaasti narsistinen ihminen helposti sairastuttaa ympäristönsä ja etenkin lapset kärsivät eniten. Nimenomaan lapset ovat sairastumisvaarassa, sillä tavoin narsismi 'periytyy'.

Vakavin sairastumisvaara lapsilla on, jos heillä ei ole ketään muuta läheistä ja turvallista aikuista, vaan persoonallisuushäiriöinen ihminen on heidän elämänsä (ja ennenkaikkea kotinsa) ainoa aikuinen. Niinhän usein käy narsistivanhemman kasvattaessa jälkikasvuaan yksin. Sellaisessa tilanteessa kukaan ei tiedä mitä kodin seinien sisällä tapahtuu.

Narsisti on aina oikeassa ja suuttuu verisesti, jos häntä vastaan noustaan. Narsisti ottaa perheenjäsenensä mukaan omiin juoniinsa ja lapset ovat kyvyttömiä näkemään sairautta vanhemmissaan ja kun vielä narsisti ei voi sallia, että joku ei usko häntä. Lapsi on aivan voimaton, sillä hän luottaa vanhempiinsa ja imuroi käyttäytymismallinsa heiltä.

Narsismi ei ole geneettisesti periytyvää vaan enemmänkin psyykkisesti: narsisti-vanhemman kasvatuksessa ei lapsi terveeksi kasva vaikka olisi syntynyt kuinka täyspäisenä. Tähän tuo todellakin poikkeuksen se, että elämässä on tuolloin joku oikea aikuinen, tervepäinen ja läheinen edes jollain tavoin.

Persoonallisuushäiriöt eivät hoidu sillä, että ihminen vain päättäisi käyttäytyä toisin kuin persoonallisuushäiriöinen vanhempi on tehnyt. Olisikin yksinkertaista ja helppoa, jos ne korjaantuisivat niin. Sekään ei pidä paikkaansa, että persoonallisuushäiriöön liittyvä hankala käyttäytyminen siirtyisi vanhemmalta lapselle matkimisen tai edes oppimisen seurauksena.
Persoonallisuushäiriö muita ihmisiä vahingoittavine käyttäytymisineen on hyvin syvä vaurio ihmisen persoonallisuudessa, eikä hän sille asialle mahda mitään. Persoonallisuushäiriöinen ihminen on jonkun toisen persoonallisuushäiriöisen ihmisen - siis käytännössä omien vanhempiensa - uhri, joka ei parane sillä, että päättää muuttaa käyttäytymistään.